perjantai 19. heinäkuuta 2019

Ja sitten pääsimme Seinäjoelle. Kulttuurimatkalle ja valokuvaamaan

Tarkoituksena oli nähä musikaali Spamalot, ja tarkoituksessa pysyimme hyvin. Käveltyä tuli yli 20 kilometriä maihinnousukengissä, ja musikaalissa tuli naurettua oikeasti vatsaalihakset niin kipeiksi, että olisin halunnut matkustaa paareilla kotiin. Mutta se olisi näyttänyt joltai Homer Simpson -jutulta, lyödä päätä yhä uudelleen jyrkänteelle. Valokuvasin päivän ajan ja söin edullisesti Hesburgerissa soijatortilla-aterian. Eli eettiset ja ekologiset Suomi-matkat bussia ja junaa käyttäen, kävellen, sekä kasvisruokaa syöden. Palkita itsensä teatterilipulla, aineettomalla nautinnolla. Yrittäjä-Jussi miltei chillaa, mutta katsoo myös tulevaan. Tällä kertaa tuunattua paitaa ei oltu varastettu. Cityhirven näkeminen aikaan sai aatoksen, että onpa Spamalot-musikaaliin satsattu kun sen kunniaks uusia patsaita pystytetty. Olen käynyt Seinäjoella ja Törnävällä viimeksi Iggy Poppia katsomassa. Vuonna 1987. Paljon on muuttunut. Blogini Spamalotista: Syötävän hyvännäköinen musikaali Spamalot kunkku Arthurin eeppisestä matkasta on viihdettä koko kalalla
Blogini Seinäjoen graffitista, hylätyistä puutaloista, betonin murenemisesta ja horsman kiivaasta kasvusta: Graffitit, horsman nopea kasvu ja hylätyt talot Seinäjoella on vielä kesken, ja täydentyy kun ihminen ehtii.
By Satu Ylavaara Photography 2019:

Cityhirvi uhoo Kalevankadulla vuodesta 2014 lähtien, tekijänä Samuli Alonen
Yrittäjä-Jussi-patsas, tekijöinä Aarne Hakala-Rahko ja Matti Peltokangas
ja Jorma Lampelan karikatyyrit lippakioskilla Mike Monroesta Willem Dafoehen

© Satu Ylavaara Photography 2019





Seinäjoki sosialistisessa meediassani:












Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu



maanantai 15. heinäkuuta 2019

Riihimäellä kulttuurimatkalla teatterissa ja valokuvaamassa

verkko eli internet on mahdollistanut, että sekä teatteri- että matkalippuja voi ostaa kotoa käsin. Verkosta voi katsoa myös matkakohteen menot ja huipukohdat. Tai voi vain seikkailla.
Riihimäellä kulttuurimatkalla teatterissa ja valokuvaamassa 4.5.2019, kun päämääränä oli täydellinen näytelmä Täti ja minä.

industraalia näkymää, entiset tehtaat muuttuvat kulttuurikeskuksiks, ehkä