lauantai 22. toukokuuta 2021

Turku by night

Turku by night © Satu Ylavaara Photography 2018:








"Turun Ursininkadulla sijaitsevaan Turun Nuoren Teatterin päätyseinään valmistuu tänään koko julkisivun kattava muraaliteos. Seinämaalauksen toteuttaa bulgarialainen taiteilijakaksikko Arsek ja Erase, joka on toteuttanut yhdessä lukuisia muraaleja ja tilateoksia. Arsek ja Erase ovat kysyttyjä taiteilijoita ja he kiertävät tapahtumia tiuhaan ympäri Eurooppaa. Miehiltä löytyy vahvaa ammatillista osaamista kuvittamisen, hahmosuunnittelun ja liikkuvan grafiikan parissa." Turun Sanomat 2016
Ursininkatu 5, "Kyseessä on nuoren turkulaiskuvanveistäjä Ennu Okan (1913 – 40) työ 1930-luvulta. Hän kaatui traagisesti kaksi päivää ennen talvisodan päättymistä." Kirjastotfi  
" kyseessä on Ennu Okan veistos Halon kantaja vuodelta 1940.
Kivirakennus, työväentalo, jonka seinässä veistos sijaitsee, valmistui samana vuonna. "
Ursininkatu
tälla paikalla perustettiin Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue, Ursininkatu
Ursininkadun ja Eerikinkadun kulma, asuintalo
"Kulkue valmistautuu lähtöön Turussa nykyisen Ursininkadun ja Yliopistonkadun kulmassa" YLE Punainen Turku, kirjaesittely
" SDP perustettiin Turussa vuonna 1899. Perustavan kokouksen yhteiskuva otettiin nykyisen Ursininkadun ja Eerikinkadun kulmassa olleen työväentalon edessä. Paikalla on nykyisin 1940 valmistunut kivinen työväentalo. " Turun SDP
"Jaettu Turku
Sata vuotta sitten Turussakin velloi kansalaissota – kaupunkilaisista sai sotaoloissa surmansa liki 600 ihmistä. Monet tapahtumapaikoista ovat edelleen olemassa. Historioitsija Rauno Lahtinen on kirjoittanut kirjan ”Punainen Turku” ja kertoo, mitkä olivat keskeisiä. 
5. Turun työväentalo Eerikin- ja Ursininkadun kulmassa. Se oli SDP:n kunnallisjärjestön kokousten näyttämö, jossa tehtiin oleellisimmat päätökset tammikuun lopulle 1918 asti. Tuon aikaisia puurakennuksia ei tosin ole enää jäljellä. Uusi työväentalo valmistui 1940 ja vieressä ollut Turun Työväen Teatteri paloi 1945 (paikka on edelleen tyhjänä).

24.03.2018










© Satu Ylavaara Photography 2018


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.