Hyvää joulua 2024! Tornio Haaparanta All Night Long. Kaamoksessa, päivä kestää neljä tuntia. Ihmettelen ilmastonmuutoksen aiheuttavia turisteja, jotka ihmettelevät mm turismista(an) johtuvia ilmastonmuutoksia eli lumetonta Lappia. Jonaki vuonna. Että Lapland oli Cräpland, surkea maa, paska maa. Preksitin kannattajien ei olis kannattanu ihan tuollaista sammakkoa päästää. Suustaan. Millainen turismi elinkeinona voi olla. Mikä on aitoa Lappia. Itse asiassa Suomen Lappi on miltei puolet maan kartasta. Tosin palvelut loppuvat sen alaosaan. Jostain syystä. Millainen elinkeino kannattaa. Tänä jouluna, ainakin osa näkemäsyäni Pohjois-Suomesta on kylä ollut lumen, tuiskun tahi jään peitossa. Piikkkikengillä on pitänyt kävellä ja niin edelleen.
on the ecological and ethical road & feast in Finland, travel blog, ekologisesti lähimatkalla ja juhlien
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. joulukuuta 2024
Hyvää joulua 2024!
Rajalla (lausutaan Rajala) kauppakeskus Suomen ja Ruotsin rajalla, Tornion ja Haaparannan. Kirjakauppaa siellä ei enää ole, muistaakseni.
torstai 4. helmikuuta 2021
Millaisia joulukoristeita jouluaattona 24.12.2010
Millaisia joulukoristeita oli, ja on. Jouluaattona 24.12.2010... Mauttomia vai maltillisia. Omannäköisiä, retroja vai kristalleja. Kas tässäkin muistumia menneisyyden jouluun, Pohjoiseen, idylliseen Suomeen. Joulu on vanha pakanajuhla, keskitalven juhla, jota niin moni kansa on viettänyt tuhansia vuosia. Suomessa joulunviettoon on siirtynyt vanhan kekrin eli sadonkorjuujuhlan henki ja sisältö: syödään hyvin puhdasta ruokaa omasta maasta. Roomalaiset viettivät Saturnaliaa, ja pohjoisilla kansoilla oli Jul.
rubiinimaiset lasihelmet ja mustaa metallilankaa
Onko tässä ulko- vai sisävalot, oikea lumi vai feikkilumi.
haba haba zuit zuit eli valaistus Mr Beanin diskoon (cd levy, jossa huumorimusiikkia) är hyrhäbä ä yrhäbä. Eli Mr Bean's crazy party hits -levyltä Caramba: Hubba hubba zoot zoot. Tämä ilmestyi vasta 23.11.2014, tämä lista löytyy myös Sporifystä. Jos cd on kadonnut. Tai joku sen piilottanut.
joulunkirjoja eli Kekristä Nuuttiin.
joulun pukkeja eli köyripukki
joulun aikana televisiosta tuli sisältöä jossa oli sisältöä eli Ylen kanavilta
kuten Pekka ja Pätkä
aito kuusi, vielä tuolloin, ja paljon paketteja. Myös kahvipaketteja
joulun kasvisruokia eli laatikoita. Parhaimpana punajuuri-omena-sipuli-laatikko sekä bataattilaatikko tai bataattimuusi. Perunamuusi tai puikkoperunat, omasta maasta, tai lahjaksi saadut, punajuurta ja fetaa, sekä normilaatikot: porkkana-, lanttu- ja oliko se perunalaatikko.
oikealla lanttukukkoja, eli lantusta tehtyjä viipaleita, paneroituja. Sekä brysselin kaalia, ruusukaali, jotka käy Barbien kaalista. Peruna-sipuli-gratiinia voi laittaa mm basilikan kanssa.
yrttiperunat
näillä hyvin pärjää jouluaatosta uudenvuodenaattoon. Osa laatikko- ja uuniruuista voi pakastaa sopiviin annoksiin.
ei sohvaperuna vaan sohvapilami.Teemalta tuli sopivasti Ylpeys ja ennakkoluulo -sarja vuodelta 1995. Joka jouluinne tai joulun välipäivien martahon katselu. Laatua, omaa aikaa. Ennen Netflixiä, HBO Nordicia ja Elisa Viihde Viaplayta, jotka tulivat paljon myöhemmin. Minulle.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2020
Joulun ajan 2016 kuvia
Joulun ajan 2016 kuvia: Tässä jouluvaloja eli ulkovaloja eli Daavidin tähti, liikkeessä kuvattuna. Ja lyhty josta muodostuu kerrostalo: lantern that´ll became tenement symphony ;) & star of David. This is Yule. © Satu Ylavaara Photography 2016:
Joulun ajan 2016 kuvia, joulu, joulun aika, joulun taika, Joulu 2016, yule, yule 2016, jul, jul 2016, Satu Ylavaara Photography, valokuvaaja Satu Ylävaara,
![]() |
| Lapissa maisema on kaunis kuin raanu. Hylätyt, mätänevät ladot Tornion vesitorni |
© Satu Ylavaara Photography 2016
Joulun ajan 2016 kuvia, joulu, joulun aika, joulun taika, Joulu 2016, yule, yule 2016, jul, jul 2016, Satu Ylavaara Photography, valokuvaaja Satu Ylävaara,
#Joulu #Joulu2016 Daavidin #tähti ja #lyhty josta muodostuu kerrostalo: #lantern that´ll became tenement symphony ;) & #star of David #Yule pic.twitter.com/yZjxgUcO5l— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 23. joulukuuta 2016
Lapissa maisema on kaunis kuin raanu. Hylätyt, mätänevät ladot. #Lapland #lansdscape escape rottening barns, people moving to cities pic.twitter.com/MqQRhIjbxF— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 23. joulukuuta 2016
Tunnisteet:
© Satu Ylavaara Photography 2016,
joulu,
Joulu 2016,
joulun aika,
Joulun ajan 2016 kuvia,
joulun taika,
jul,
jul 2016,
lyhty,
Satu Ylavaara Photography,
tähti,
valokuvaaja Satu Ylävaara,
Yule,
yule 2016
Pakanajuhla joulu ja muutenkin Hannibalia
Pakanajuhla joulu ja muutenkin Hannibalia. Joulu on ihana, vanha pakanoiden juhla. Talvipäivän seisaus on ohitettu ja matkaamme vuodenkierrossa kohti valoisampaa aikaa, kevättä. Talvi kuuluu vuodenaikoihin - osan luonnosta pitääkin levätä enne kevään koittoa. Että jaksaa vihertää, kukoistaa, jotta mehiläiset eivät kuolisi eivätkä niin ollen tyhmätkään ihmiset..
Joulu is Yule, and it is wonderful, old pagan holiday, celebration. Yule is pagan celebration. Julkaistu 23.12.2016 klockan 11.04. © Satu Ylavaara Photography 2016:
Pakanajuhla joulu ja muutenkin Hannibalia. Fannibalissa elikkä Hannibal-nimisen tv-sarjan fanitaiteessa on jännä ote perinteeseen - pakanuuteen ja seksuaalisuuteen.
Joulu is Yule, and it is wonderful, old pagan holiday, celebration. Yule is pagan celebration. Julkaistu 23.12.2016 klockan 11.04. © Satu Ylavaara Photography 2016:
![]() |
| kuvissa Pentikin poro |
#yule #jul #joulu #pagan #pagancelebration #joulukuusi 🎄 #pakana #pakanajuhla #Simpsonit kyllä Lisa tietää pic.twitter.com/5i1QPny8MP— Satu Ylävaara (@SatuYlavaara) 28. lokakuuta 2016
Herkkuja on siinä monenlaista, jouluna ja uuden vuoden aattona
Herkkuja on siinä monenlaista, monenlaista, kuiske kuuluu... Joulu on herkuttelun aikaa! ikivanha pakanjuhlamme joulu ja talvipäivän seisaus ja pidennetty kekrikin on aikaa, jolloin juhlitaan, että elämä voittaa, kevät koittaa, ja pitää syödä paljon, ettei tuleva vuosi ole katovuosi. Joulun aikaan telkkarista on näytetty uudelleen hobitti-elokuvia, jossa on mainio kattaus joulusyömiseen: rohmuavat sottaavaat hobitit versus vegaanit haltijat! ;) Minusta on niin ihan lukea Nemiä, joka on täysi joulu-ihminen, halloween-ihminen, gootti-ihminen, fantasia-ihminen ja tietenkin totaalinen kirja-ihminen ;) Julkaistu 30.12.2016 klokkan 0.05. © Satu Ylavaara Photography 2016:

Herkkuja on siinä monenlaista.... Herkkuja, rohmuavat sottaavaat hobitit versus vegaanit haltijat!, hobitit, vegaanit haltijat, vegaani, haltija, hobitti, haltijat, joulu, herkku, herkkuva, jouluruoka, Il Conte Dracula, Dracula, Dracula Lollipop, My Boy LolliPop, Lollipops, jouluruokaa, Yulefood, Halloween, El Diablo

Seuraa käyttäjän Satu taulua Aito joulu 2015 Yule: Winter is coming... Pinterestissä.
© Satu Ylavaara Photography 2016
![]() |
| Valkoinen joulutähti ;) |
![]() |
| ennen wanhaan joulupukit näyttivät tältä, nuuttipukilta. Tämä oli aika kesytetty yksilö ;) |
![]() |
| tapasimme myös arvovaltaisen herra Tyrnin, joka on maisteri ;) |

Herkkuja on siinä monenlaista.... Herkkuja, rohmuavat sottaavaat hobitit versus vegaanit haltijat!, hobitit, vegaanit haltijat, vegaani, haltija, hobitti, haltijat, joulu, herkku, herkkuva, jouluruoka, Il Conte Dracula, Dracula, Dracula Lollipop, My Boy LolliPop, Lollipops, jouluruokaa, Yulefood, Halloween, El Diablo

Seuraa käyttäjän Satu taulua Aito joulu 2015 Yule: Winter is coming... Pinterestissä.
Tunnisteet:
haltija,
haltijat,
herkku,
Herkkuja,
Herkkuja on siinä monenlaista,
herkkuva,
hobitit,
hobitti,
joulu,
jouluruoka,
rohmuavat sottaavaat hobitit versus vegaanit haltijat!,
vegaani,
vegaanit haltijat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















































